Miesten vuoro -hankkeen toimintakokeilut ovat käynnistyneet Jyväskylässä

Uutiset

Jyväskylässä tapahtuvat hankkeen toimintakokeilut ovat startanneet lokakuun aikana. Nuoret miehet ja pojat ovat löytäneet verkostojen yhteistyöllä kolmen toteuttajan järjestämän toiminnan. Jokaisessa toiminnassa on noin kymmenen osallistujaa, mikä on maksimimäärä osallistujia, mitä ryhmiin voidaan tällä erää ottaa toiminnan tavoitteet ja toiminnan luonteen huomioiden.

Toiminnat jatkuvat ensi vuoden kesän korville saakka kokoontuen säännöllisesti kerran viikossa. Nuorten miesten oman näköistä kulttuurimatkaa minuuden ja maailman tutkiskelussa taide- ja kulttuurisisältöjen kautta ohjaavat kunkin ryhmät omat ohjaajat. (kts. Jyväskylä: ohjaajaesittelyt)

Jyvälän Höntsäillään

Jyvälän kansalaisopiston toteuttamana toimii Höntsäillään-ryhmä, jonka ohjaajina ovat Anni ja Markus. Höntsäillään ryhmässä on aloitettu toisiin tutustuminen mm. erilaisten lautapelien ja ryhmäyttävien toiminnallisten harjoitusten kautta.

Ensimmäisten kertojen aikana on mm. katsottu elokuva. Nuorten miesten kanssa tunnetyöskentelyn käsittelyssä on hyödynnetty taidemenetelmänä elokuvan tarjoamaa media- ja kulttuurisisältöä. Ryhmäläisten kanssa katsottiin The Work. Koskettavan ja aidon elokuvan teemana on miesten kyvyttömyys ilmaista tunteitaan.

Höntsäillään -ryhmän katsoman The Work dokumentin arvosteluissa mainitaan monella tapaa dokumentin tuovan mieleen Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen dokumentin Miesten vuoro (2010). Dokumentin sisältö kertoo miesten itsensä kertomia kokemuksia ja tarinoita elämästä – ystävyydestä, rakkaudesta, menetyksistä. Tarinan kerronta tapahtuu erilaisissa saunoissa, mikä edustaa suomalaista symboliikkaa.

Hankkeemme nimi ”Miesten vuoro” on onnekas sattuma, joka olisi voitu tietoisesti johtaa ko. elokuvasta. Hankkeemme sisällöissämme ja tavoitteissa on rajapintaa elokuvan sanomaan – huomion kiinnittäminen miesten toimijuuteen yhteiskunnassa.

Katutason A-Men

Katutason Nuortentalon järjestämässä A-Men ryhmä kävi alkuun mökkeilemässä vuorokauden Petäjävedelle ohjaajiensa Teemun ja Samulin kanssa. Leirin myötä tutustuttiin paremmin toisiin ja saatiin rakennettua luottamusta ryhmään.

Ryhmäläisten toteuttamana Katutason Nuortentalon seinää koristaa ryhmän taiteilema logo. Miehet ovat parasta A-ryhmää eli A-tiimi, jos muistatte Kummelin Parasta A-ryhmää vuodelta 2005. Logo on muunneltu samoihin aikoihin tv:ssä pyörineen nuorten piirrossarjan Prätkähiirien logosta. Nimi ja logosuunnittelu olivat kurkistusmatka osan osallistujien teini-ajassa vaikuttaneeseen mediakulttuurin sisältöön.

Kulttuuriklubi Siperian Jyväskylän Poikateatteri

Myös Poikateatteri on päässyt toiminnassaan alkuun. Nuorten miesten kanssa on rakennettu luottamusta ryhmään. Seuraavaksi lähdetään käsittelemään erilaisia ryhmäläisistä nousevia aiheita vapaamuotoisen juttelun tai viekkaiden teatterileikkien avulla. Taitavat ohjaajat Sauli ja Wilma tarttuvat nuorten nostamiin aiheisiin, joita saattaa pulpahtaa myös harjoitusten lomassa. Keväällä alkaa todenteolla aiheiden käsittely, jolloin niitä viedään näyttämölle ja teatterilliseen muotoon. Erilaisia teatterin tekniikoilla muutetaan miesten tarinat näyttämölle. Ryhmän tarkoitus on saattaa nuoria miehiä omaksi itsekseen teatteritaiteen kautta. Aiheet tulevat ryhmästä ja sen jäsenistä.

Poikateatteri on ryhmäläisille väline oman poikuuden käsittelyyn, identiteettityöhön ja itsetunnon työstämiseen. Toisaalta mahdollinen syntyvä esitys on myös näyteikkuna yhteiskunnalle nykypäivän murroksessa olevasta poikakulttuurista sekä kertovat liikkeessä olevasta perinteisestä suomalaisesta poikakäsityksestä; puretaan sukupuolikäsityksiä, normeja, vastapainoa poikien tunteiden ja roolikäsitysten ilmi tuomiseen.

Ohjaaja Saulin ja Siperian nuorisoteatterikoordinaattori Anumaaria Tullan radiohaastattelun Poikateatterin toiminnasta voi kuunnella täältä.

Näyteikkunalle nuorten miesten omannäköinen matka

Tavoitteena niin poikateatterista kuin muistakin toimintakokeiluista on tuoda esiin näkyväksi osallistuvien nuorten miesten omannäköistä kulttuurimatkaa – pitkin matkaa. Toimintoihin osallistuvat pojat tuovat näyteikkunaan itse tekemiään tuotoksia esim. videoita, kuvia, tarinoita, blogeja. Julkaisemme tuotoksia Mahdollisuuksien Visoita -alustalla ja täällä hankkeen sivuilla.

Last modified: 11 joulukuun, 2018